abstractright abstractright

Tähtäämme kaikessa toiminnassamme paremman elinympäristön rakentamiseen. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, joiden kulmakivinä ovat ekologisuus, taloudellisuus ja inhimillinen hyvinvointi.

Ympäristöpolitiikkamme

Ympäristöasiat ovat osa jokapäiväistä liiketoimintaamme. Sitoudumme oman toimintamme jatkuvan kehittämisen lisäksi edesauttamaan toimittamillamme palveluilla asiakkaiden ympäristönsuojelun tasoa.

Yrityksen johto ja kaikki työntekijät ovat sitoutuneet noudattamaan ISO 14001 standardin mukaiseen toiminnanohjausjärjestelmään kirjattuja periaatteita kaikessa toiminnassa.

Toimintaamme liittyvät ympäristönäkökohdat on tunnistettu ja asetamme niihin liittyviä tavoitteita. Sekä ympäristöpolitiikan että tavoitteiden toteutumista katselmoidaan säännöllisesti ja toimintamalleja kehitetään palvelukokonaisuuksissa, toimintaympäristössä ja lainsäädännössä tapahtuvat muutokset huomioiden.

Tapio Puurunen
toimitusjohtaja, Sito Oy

Ympäristön huomioiminen projektityössä

Meille erityisen palkitsevaa on se, että voimme projektiemme kautta vaikuttaa ympäristön tilaan ja erityisesti sen kehittymiseen. Vastuu paremmasta yhteisestä ympäristöstä ja kestävän kehityksen edistämisestä onkin sisäänrakennettuna jokaiseen suunnitteluprosessiin. Suunnittelutyössä se tarkoittaa mm. käyttäjien tarpeiden, taloudellisuuden, elinkaariajattelun ja ympäristönäkökohtien huomioimista aina toimialasta riippumatta.

Koko hankkeen elinkaaren suunnittelussa sovellamme vakiintuneita menetelmiä, kuten elinkaariarviointia, hiilitaselaskelmia, hulevesien luonnonmukaista käsittelyä sekä ympäristöluokituksia. Pysyvää on vain muutos, siksi kehitämme palvelujamme ja toimintaamme jatkuvasti.

Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu

Kohti kestävämpää elinympäristöä

Vastuullisuus ja ympäristö ovat Sitolle tärkeitä arvoja, jotka konkretisoituvat sekä yrityksen että työntekijöidemme arjessa. Olemme sitoutuneita jatkuvaan kestävään kehittymiseen niin ympäristöasioissa kuin yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa valinnoissamme.

Meille ympäristönäkökohtien, energia- ja materiaalitehokkuuden, sosiaalisen vastuun sekä kulttuuristen ja taloudellisten tekijöiden huomioon ottaminen ovat kestävän elinympäristön perusedellytyksiä.

Projektitoiminnassa vastuullisuus näkyy eettisesti hyvinä toimintatapoina, avoimena kommunikaationa sekä yhteistyökumppaniemme sekä toistemme kunnioittamisena. Sisäisessä tekemisessä vastuullisuus merkitsee henkilökuntamme hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden ja ammatillisen osaamisen jatkuvaa kehittämistä sekä osallistumista yhteiskunnan taloudellisen hyvinvoinnin tuottamiseen.

Kannamme ympäristövastuumme kehittämällä omaa toimintaamme siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle. Vastuullisten valintojen tueksi tarvitaan aina riittävä määrä tietoa. Siksi koulutamme järjestelmällisesti henkilöstöämme sekä toteutamme omaa ympäristöohjelmaamme. Lisäämällä työntekijöittemme tietoisuutta vastuullisista valinnoista vaikutamme osaltamme myös siihen miten ekologisesti ihmiset toimivat arjessa työn ulkopuolella.

Sitolle on myönnetty HSL:n Työpaikka, joka liikuttaa sertifikaatti viisaan liikkumisen edistämisestä työ- ja työasiamatkoilla.

hsl_tyopaikka_joka_liikuttaa_rgb_80x80px