abstractright abstractright

Lappeenrannan Wilhunkulma

Tavoitteenamme oli suunnitteella talo, joka – vaikka onkin moderni – kunnioittaa arvokasta historiallista ympäristöä. Siinä onnistuttiin, sillä saimme hankkeesta ilahduttavaa positiivista palautetta sekä Lappeenrannan kaupungilta, että kaupunkilaisilta

Asuin- ja liiketalo ”Wilhunkulma” rakennettiin tärkeälle ydinkeskustan tontille, Lappeenrannan historiallisesti merkittävien rakennusten väliin.  Vieressä sijaitsevat Raatihuone ja Wolkoffin talo ovat molemmat 1800-luvun alkupuolelta ja Lappeenrannan vanhimpia säilyneitä puurakennuksia.

Suunnittelupaikan haasteellisuutta korosti se, että samalla tontilla sijainneella Hinkkasen talolla oli aluksi monia suojelijoita, muun muassa museo ja kaupunginvaltuusto.  Mieli kuitenkin muuttui ja paikalle hyväksyttiin uudisrakennus. Lappeenrannan kaupunki ja kaupunkilaiset seurasivatkin tarkasti, mitä edellisen rakennuksen tilalle tulee ja odotukset olivat suuret. Tavoitteenamme oli suunnitteella talo, joka – vaikka onkin moderni – kunnioittaa arvokasta historiallista ympäristöä.

Tutkimme tarkasti talon mittasuhteiden soveltuvuutta ympäristön mittakaavaan ja muotokieleen niin ulkoisen ilmeen kuin sisätilojenkin kannalta.  Projektin tilaajallakin oli rakennuksen ja ympäristön kokonaisuuden laatu päätavoitteena. Viiden miljoonan euron hankkeen suunnittelussa saimme kehittää useita erikoisratkaisuja, mikä on varmaan jokaisen suunnittelijan haave. Työ oli siis haastava ja mielenkiintoinen mutta myös palkitseva.

Kohde valittiin vuonna 2011 kaupungin kauneimmaksi rakennukseksi.  Saimme hankkeesta ilahduttavaa positiivista palautetta sekä Lappeenrannan kaupungilta, että kaupunkilaisilta enemmän kuin minkään muun hankkeen yhteydessä. Tämä kaupungin ”nurkka” tuntuu meistä nyt aivan omalta, koska aikaisempina vuosina olemme suunnitelleet Lappeenrannan kaupungille Wilhunkulman ympärille myös Raatihuoneenpuiston ja Kauppakadun kävelykadun.

Rakennuksen laajuustiedot:

kerrosala 1177 kem2
kokonaisala 3136 brm2
huoneistoala 1027 hum2
asunnot 455hum2 (3 asuntoa)
liiketilat 464hum2 (5 liiketilaa joista 1 ravintola)
kerrosluku  2 + ullakko pysäköintiratkaisuna maanalainen kellari (2 tasoa), 26 ap
hankkeen kesto: 2009-2011