abstractright abstractright

Seinäjoen Itäväylän varren maankäyttösuunnitelma

Uuden valtatien (vt19) varren visiomainen suunnitelma esittää neljän uuden liittymän mukanaan tuoman maankäyttöpotentiaalin. Laaditut suunnitelmat toimivat apuna alueiden jatkokehittämisessä.

Hankkeessa tehtävänä on ollut muodostaa näkemys uuden Itäväylän (vt19) liittymäalueiden maankäytön kehittämisestä Seinäjoen kaupungin alueella. Työn tuloksena on saatu tietoa liittymäalueiden maankäytön reunaehdoista ja potentiaaleista sekä siitä minkä tyyppinen profilointi kullakin alueella toimisi. Työn alkuvaiheeseen sisältyi vuorovaikutustilaisuus paikallisten yrittäjien kanssa. Vuorovaikutuksen helpottamiseksi jatkossa, ensimmäisenä toteutettavista alueista on laadittu havainnolliset lintuperspektiivikuvat.

Alueilta tunnistettiin logistiset potentiaalit sekä palvelukeskittymien, asumisen, virkistyksen- ja vapaa-ajan sekä teollisen toiminnan alueet. Kullakin osa-alueella on kaupunkikuvallisesti tärkein pääväylä tai vyöhyke, jossa rakennetun ympäristön laatuun tulee kiinnittää erityistä huomiota. Erikoisuutena suunnittelualueella oli peräti 7 louhosaluetta, joille myös ideoitiin tulevaisuudessa erilaista toimintaa. Nyt laaditut maankäyttösuunnitelmat toimivat yhtenä lähtökohtana alueiden jatkokehittämisessä ja ne tukevat osaltaan liittymäalueiden markkinointia ja rakentumista. Työ alkoi syyskuussa ja valmistui joulukuussa 2015.

Vaihe_4_pieni           Pihlajaniemi (2)_pieni