abstractright abstractright
Uutiset

Sitowisen PURKKI-palvelu kannustaa vastuulliseen purkamiseen

Oli kyseessä minkä kokoisen kiinteistön käyttötarkoituksen muutos tahansa, PURKKI-palvelussa tiedetään, miten edetä. Palvelulle on kasvavaa kysyntää.

Elinkaarensa lopussa kiinteistö on saateltava viimeiselle matkalleen kunniallisesti. Kiinteistön omistajalla voi olla epätietoisuutta, mitä materiaaleja ja rakenneratkaisuja rakennus sisälleen kätkee, ja miten rakennuksen purkamisen kanssa järkevimmin tulisi edetä.

Onneksi epätietoisuuden kanssa ei tarvitse kärvistellä, sillä Sitowisen PURKKI-palvelun yli 20 asiantuntijaa ovat tehneet rakennusten purkuprosessin systemaattisia ohjelmointeja jo kymmeniin kohteisiin tehdaskiinteistöistä kouluihin ja päiväkoteihin.

Palvelualuejohtaja Tuomas Lukkari Sitowisen Ympäristöpalveluista painottaa, ettei niin pientä kohdetta olekaan, ettei sen kanssa kannattaisi PURKKI-palvelun puoleen kääntyä.

PURKKI-palvelu on oiva esimerkki Sitowisen vahvuudesta tuottaa yhdessä palveluja. Suomessa on kasvavaa tarvetta hallitulle ja vastuulliselle purkamiselle ja osaamista palvelun rakentamiseen löytyi niin Sitosta kuin Wisestakin. Tuloksena on vastuullisen purkamisen, kiertotalouden ja massojen hallinnan lyömätön palvelupaketti. Asiakkaalle se on mahdollisimman vaivaton ja aina sisällöltään sopiva. Se räätälöidään kohteen mukaan ja voi sisältää kohteen tutkimukset ja kustannuslaskennan, asiakirjojen laadinnan sekä urakoiden kilpailutukset ja valvonnat ja tarpeen vaatiessa myös maaperän pilaantumistutkimukset ja kunnostukset.

Selkeää hyötyä

Huolellinen etukäteisselvitys säästää purkuvaiheessa erittäin paljon aikaa ja vaivaa, kun purettava rakennusmassa on huolella tutkittu ja luokiteltu. –Tiedetään varmasti, mitä purkujakeita syntyy ja minne mitäkin viedään. Purettu rakennusmateriaali ei suinkaan ole aina jätettä, vaan arvokasta uusioraaka-ainetta, joka tulee hyödyntää tavalla tai toisella. Kaikki hyödynnettävä materiaali saadaan hyötykäyttöön. Kaikki hoidetaan asetusten ja lupien mukaisesti, Tuomas Lukkari sanoo.

Eikä rakennuksen omistajan tarvitse tyytyä pelkästään henkisiin hyötyihin. – Menettelyssä ovat keskeisessä osassa tutkimukset, purkutyön toteuttamistapa, hyvin mietitty etenemisjärjestys, vaiheiden sisältö, lajittelu ja hyötykäyttömahdollisuudet. Kun kaikki on loppuun asti mietitty, rakennusten purkuprosessin systemaattisella ohjelmoinnilla saavutetaan myös merkittäviä säästöjä. PURKKI -palvelun koordinaattorina toimiva Sanna Lepistö painottaa.

Purkki-palvelussa varmistetaan, ettei mikään mene hukkaan ja lopputuloksena kiinteistöltä on purettu vanha uutta kiinteistön käyttötarkoitusta varten.

teksti: Dakota Lavento