abstractright abstractright
Uutiset

Maakuntien henkilöliikenteeseen toimintamalleja

Sito on saanut valmiiksi selvityksen, jossa on tutkittu erilaisia toimintamalleja, kuinka henkilöliikenne voitaisiin järjestää maakuntauudistuksen yhteydessä.

Parhaillaan on käynnissä useita samanaikaisia muutoksia: hallinnon rakenteet ja lainsäädäntö uudistuvat. Liikenneviraston teettämässä Toimintamalleja henkilöliikenteen järjestämiseksi maakuntauudistuksessa -selvityksessä tarjotaan neljää periaatteellista mallia jatkovalmistelua helpottamaan joukkoliikenteen osalta. Julkaisuun on koottu huomioon otettavia näkökulmia ja hahmotettu askeleita, joilla valmistelu voisi edetä maakunnissa ja valtakunnan tasolla.

Työ käynnisteli omalta osaltaan muutosprosessia, sillä kaksi laajaa työpajaa tarjosi asiantuntijoille mahdollisuuden työstää tavoitteita ja ratkaisumalleja kollegoiden kanssa. Myös neljän pilottina toimineen ELY-alueen ryhmäkeskustelut paitsi tuottivat arvokasta tietoa työhön, myös mahdollistivat uuden tilanteen pohdinnan alueen toimijoiden kesken.