abstractright abstractright
Uutiset

Sitolle merkittävät voitot direktiivin 2003/10/EY mukaisten meluselvitysten laatimisesta

EU:n ympäristömeludirektiivin tavoitteena on saada ympäristömelusta jäsenvaltioissa vertailukelpoista tietoa sekä välttää, ehkäistä tai vähentää ympäristömelulle altistumisen haittoja.  Tavoitteiden saavuttamiseksi tehdään meluselvitykset ympäristömelulle altistumisesta, laaditaan toimintasuunnitelmat melun ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi sekä välitetään tietoa ympäristömelusta ja sen vaikutuksista kansalaisille.

Suomi on muiden EU-maiden tavoin velvollinen tekemään kerran viidessä vuodessa toistuvat meluselvitykset ja sitä seuraavat meluntorjunnan toimintasuunnitelmat. Meluselvitykset tehdään kaikista maanteistä , joiden liikennemäärä on yli 3 miljoonaa ajoneuvoa vuodessa ja kaikista rautateistä, joiden junamäärä on yli 30 000 vuodessa. Lisäksi kaupungit, joiden asukasmäärä ylittää 100 000, ovat velvollisia tekemään meluselvityksen ja toimintasuunnitelman melun torjumiseksi.

Alkuvuonna käytyjen tarjouskisojen tuloksena Siton melutiimillä ovat työn alla kolme suurta meluselvitystä. Pääkaupunkiseudun meluselvitys kattaa Espoon, Helsingin, Kaunaisten ja Vantaan kaupunkien alueen kadut, maantiet ja rautatiet, ja sen tilaajina toimivat alueen kunnat ja Liikennevirasto. Maanteiden meluselvitys kattaa noin 1500 km tieverkkoa ja rautateiden meluselvitys noin 170 km rataverkkoa selvitysvelvollisten kaupunkien ulkopuolella. Näiden tilaajana toimii Liikennevirasto.
Meluselvitykset valmistuvat kesään 2017 mennessä ja ovat sen jälkeen avoimesti hyödynnettävissä myös muissa kuin meluntorjunnan toimintasuunnitelmien laatimistöissä.

Valmistuvia meluselvityksiä voi hyödyntää mm. maankäytön suunnittelun tai poikkeuslupamenettelyn yhteydessä tarkemman meluselvitys- tai meluntorjuntatarpeen arvioimisessa. Pienillä muutoksilla laadittua laskentamallia voidaan hyödyntää esimerkiksi ennustevuoden 2040 melutilanteen mallintamiseen (direktiivin mukaiset laskennat kuvaavat nykytilanteen 2016 maankäyttö- ja liikennetilannetta) tai meluntorjunnan toteuttamisen/tehostamisen selvittämiseen. Mikäli sinulla tai organisaatiollasi on meluun liittyviä tietotarpeita, kannattaa siis tarkastaa, voisiko selvitysten avulla päästä asiassa eteenpäin.

Lisätietoa nyt tekeillä olevista töistä on saatavilla Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunkien sivuilta sekä Liikennevirastosta.
Myös me sitolaiset kerromme asiasta mielellämme. Töiden projektipäällikkönä toimii Anne Kangasaho, puh. 044 750 0876, joka tarvittaessa ohjaa kysymykset eteenpäin tiimissämme.

Siton melutiimi toivottaa hyvää kesää kaikille!