abstractright abstractright
Uutiset

Siton opintomatkalla Kööpenhaminassa ja Malmössä

Siton isännöimät kaupunkisuunnittelun opintomatkat ovat vuosien mittaan muodostuneet monille odotetuiksi vuoden kohokohdiksi. Matkoilla laajennetaan omia näköaloja ja hoidetaan tärkeitä asiakassuhteita.

Kööpenhaminan satama-alueet otetaan pikkuhiljaa asuinkäyttöön. Veneretki Nordhavnissa kuului matkan kohokohtiin.

Johtava konsultti, DI Seppo Karppinen työskentelee pääasiassa kaupunkiliikenteen parissa, mutta yhä kasvava joukko Siton asiakkaita tuntee hänet yhtä hyvin ammattitaitoisena ja innostavana matkanjohtajana. Hänen vuosittain vetämilleen opintomatkoille osallistuu vakioväkeä, joka on ollut mukana jo yli kymmenen kertaa.

Tänä vuonna Seppo suunnitteli Kööpenhaminan ja Malmöön syyskuiselle opintomatkalle niin mielenkiintoisen ohjelman, että paikat loppuivat auttamatta kesken. Toinen matka oli varattava heti ensimmäisen perään. Sen vetäjäksi lähti kaupunkisuunnittelija, arkkitehti SAFA Pekka Vehniäinen.

Aluerakentamista ja kevyttä liikennettä

Opintomatkojen suosion syynä on tietysti paitsi ammattitaitoinen ja persoonallinen matkaopas ennen kaikkea hänen huolella valmistelemansa, aina yhtä mielenkiintoinen, tasapainoinen ja ajatuksia herättävä ohjelma. Seppo ei jätä mitään sattuman varaan ja käy tutustumassa jokaiseen esiteltävään kohteeseen etukäteen.

Alan ammattilaisena hän valitsee kohteet omien kiinnostuksen kohteidensa perusteella. Lähtökohtana on kaupunkisuunnittelu. Tutustumiskohde voi olla vanha teollisuus- tai satama-alue, joka on otettu uuteen käyttöön esimerkiksi asuntorakentamiseen. Mielellään käydään myös ihastelemassa mielenkiintoista arkkitehtuuria; huippunimien, kuten Daniel Libeskindin tai Zaha Hadidin kuuluja kohteita.

Joukkoliikenteen ongelmien ratkaisut kiinnostavat matkalaisia. Etelä-Euroopassa on käyty katsomassa, kuinka raideverkon rakentaminen kehittää kaupunkirakennetta. Toteutetut kävelykeskustat sekä pyöräilyreitit Hollannissa ja Kööpenhaminassa voivat tuoda uusia ajatuksia omien kaupunkien ja kuntiemme kevyen liikenteen ratkaisujen kehittämiseen.

Kylässä arkkitehtitoimistossa

Tänä syksynä sekä Kööpenhaminassa että Malmössä opintomatkalaiset kävivät tutustumassa hyvin suunniteltuihin ja toteutettuihin pyöräily-yhteyksiin. Ohjelmaan kuului myös joukkoliikennekohteita, pysäköintilaitoksia, jätteenpolttolaitos, asuinrakentamista, kauppahalli ja vierailut kahdessa arkkitehtitoimistossa.

– Paikallisissa arkkitehtitoimistoissa vierailut ovat erityisen pidettyjä. Tutustumme myös toimiston suunnittelemaan kohteeseen, jota on emäntä tai isäntä esittelemässä, Seppo kertoo.

Seppo pyrkii rakentamaan matkaohjelman niin, että mahdollisimman monille kaupunkisuunnittelun ammattilaisille löytyisi kiinnostavia tutustumiskohteita eikä pelkästään jokaiselle jotakin. Niinpä yhtä kohokohtaa on toisen matkan johtajan Pekka Vehniäisen mukaan reissulta mahdotonta esiin nostaa. – Yhdelle se oli veneretki satamassa, toiselle vierailu arkkitehtitoimistossa, hän kertoo.

Opintomatkat on suunnattu kaupunkisuunnittelun ammattilaisille. Noin puolet matkalaisista on arkkitehteja ja kuntien tai kaupunkien palveluksessa. Yhä useampi osallistuja työskentelee rakennusliikkeessä tai suunnittelutoimistossa. – Käymme yhdessä katsomassa, mitä muualla on kaupunkisuunnittelun saralla saatu aikaan. Silti matkan suurin anti saattaa olla yhteisten kokemusten jakamisen ja vilkkaan keskustelun herättämissä uusissa ajatuksissa, viikossa, jonka voi käyttää verkostumiseeen ja asiakassuhteiden hoitoon, Seppo arvelee.

Jo aina edellisen matkan loppupuolella innokkaimmat alkavat kysellä, minne Seppo vie katraansa seuraavaksi. Siinä vaiheessa kohde on yleensä vielä tarkkaan varjeltu salaisuus, mutta nyt sen voi jo paljastaa. Ensi syksyn opintomatka suuntautuu Skotlantiin ja Irlantiin. – Edinburgh, Glasgow ja Dublin, täältä tullaan!

Teksti: Dakota Lavento

Kuvat:

satulakatos_520px

Kööpenhaminassa osataan: satulakatos osana runkolukittavaa telinettä suojaa satulaa kastumiselta. Kuva: Pekka Vehniäinen.

 

 

 

 

superkilen_520px

BIG arkkitehtitoimiston suunnittelema Superkilen on puisto, mutta erilainen. – Vänkä, kuten kuvan ottanut Pekka Vehniäinen sanoo.

 

 

 

 

8_tallet_520px

Kuvan ottanut Pekka Vehniäinen pitää on BIG:n suunnittelemaa asuinrakennusta kiinnostavimpana ja positiivisella tavalla oudoimpana asuinrakennuksena, jonka on missään nähnyt.