Töissä Sitossa
Kuntatekniikka ja erityisesti tiesuunnittelu on täyttänyt Siton hallituksen puheenjohtajan ja tiesuunnitteluosaston johtavan konsultin Hannu Hillin työpäivät. Hän valmistui diplomi-insinööriksi Tampereelta vuonna 1975. Hannu kuuluu niihin asiantuntijoihin, jotka sitolaistuivat Siton ja YS-konsulttien yhdistäessä voimansa vuonna 2006. YS-konsultit Oy:n toimivat osakkaat siirtyivät yritysjärjestelyssä Sito Oy:n partnereiksi.
Hannu Hilli
Johtava konsultti
Asiakkaan näkövinkkeli tuli tutuksi pestissä Rauman kaupungin apulaiskaupungininsinöörinä vuosina 1986-1990.
Vuosien mittaan Hannu on ehtinyt olla mukana merkittävässä tiehankkeessa jos toisessakin. Salkusta löytyy niin VT2:sta kuin Kehä III:stakin, Järvenpää-Lahti-Heinola -moottoritiestä puhumattakaan Alkuvuoden työllistäjä on vielä haastava kohde Lappeenrannan VT6.
Tiesuunnitteluosastolla työskentelee kaikkiaan 21 sitolaista.
Tiesuunnittelussa ja rakentamisessa Hannua innostaa se, että siinä luodaan jotakin konkreettista, suurta ja sukupolvesta toiseen kestävää.
Eipä kumma, että miehen vapaa-aikakin kuluu konkreettisissa puuhissa, kestävän rakennelman parissa. – Ostimme vaimoni ja minä Köyliöstä vanhan pienen hirsisen koulurakennuksen, jonka kunnostamisessa töitä riittää, hän kertoo. Myös kalavedet ovat Köyliössä erinomaiset. Hillien kaksi poikaa ovat jo opiskelemassa.
