Metsolan eritasoliittymän vaihtoehtotarkastelu

Selvitimme Kotkassa sijaitsevan Hietasen sataman erilaisia tieyhteysvaihtoehtoja valtatielle 15 Metsolan eritasoliittymässä. Työn tavoitteena oli tunnistaa mahdolliset ratkaisut eritasoliittymäalueella ja vertailla niiden vaikutuksia liikenteeseen, maankäyttöön, maisemaan ja ympäristöön. Selvityksen tavoitteena oli saada riittävät tiedot ja perustelut päätösten taustalle ja sen yhteydessä tehtävälle vuoropuhelulle.

Kotkan satama on yksi Suomen tunnetuimmista vientisatamista. Satamasta on muodostunut täyden palvelun logistiikkakeskittymä, joka on erikoistunut palvelemaan Suomen ja Venäjän ulkomaankaupan maailmanlaajuisia logistisia tarpeita. Hietasen sataman nykyinen yhteys Hyväntuulentielle on teollisuusalueen läpi, joka on etenekin raskaan liikenteen kannalta ongelmallinen. Liikenteen kasvu aiheuttaa lisääntyviä turvallisuus- ja sujuvuusongelmia alueella. Hietasen sataman tiejärjestelyistä on tehty useita suunnitelmia aikaisemmin, mutta ne eivät ole edenneet toteutukseen.

Työn aikaisessa vuoropuhelussa ja ratkaisujen esittelyssä hyödynnettiin virtuaalimallin tarjoamia mahdollisuuksia jo suunnitelmien luonnosvaiheessa. Mallit tarkentuivat työn aikana ja niiden käytöstä saatiin erittäin positiivista palautetta eri sidosryhmiltä. Mallin avulla voitiin tarkastelle osittain kaupunkirakenteen sisälle tulevien vaihtoehtojen maisemallisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia konkreettisesti. Virtuaalimalli palveli myös selvityksen esittelyä ja käsittelyä kaupungin luottamuselimissä.
 

Katso video projektista

Sito-yhtiöt, Tietäjäntie 14, 02130 Espoo, FINLAND
Tulosta
fi en sv Valitse kieli