Lahti–Luumäki rataosuuden palvelutason parantaminen
Lahti–Luumäki–Vainikkala rataosan palvelutason parantamishankkeen rakentaminen alkoi vuonna 2007. Sito osallistuu rataosan Lahti–Luumäki suunnitteluun tehtävinään maarakenteiden, kuivatuksen, geotekniikan, siltojen, rakenteiden ja paalulaattojen suunnittelu. Työ jatkuu vuoden 2009 kevääseen asti Kouvolan henkilöratapihan rakenteiden suunnittelulla sekä työmaapalveluina hankkeen valmistumiseen saakka.
Kullasvaaran ratapihan geotekniikassa paalutuksen, paalulaatan ja painopenkereen suunnittelu ja yhteensovittaminen oli haastavaa. Mm. pohjoinen raide jouduttiin tilapäisesti purkamaan, kun eteläinen pääraide pontitettiin molemmin puolin.
Suunnittelun painopisteitä
Tämän kokoluokan hankkeissa osapuolia on suuri määrä ja aikataulut ovat päällekkäisiä tai lomittaisia. Tiedonkulun merkitys on erityisen tärkeä ja verkostoitumisen merkitys vain kasvaa.
Kouvolan henkilöratapihan katosten yleissuunnitelma valmistui alkukesästä 2008 ja rakennussuunnittelu käynnistyi saman vuoden syksyllä. Museovirastolla on painava sana suunnitteluratkaisuissa. Työ jatkuu vuoden 2009 kevääseen asti Kouvolan henkilöratapihan rakenteiden suunnittelulla sekä työmaapalveluina hankkeen valmistumiseen saakka.
Henkilöratapihan suunnittelun erikoisuutena voidaan mainita, että ratapiha on sekä pituus että vaakasuunnassa aivan tasainen, eli piha ei vietä mihinkään suuntaan.
Radalta tielle
Huoltoteiden suunnittelussa on otettu huomioon niiden liittyminen muuhun tieverkkoon. Lahti–Luumäki hankkeen huoltoteiden lopullinen käyttötarkoitus on huoltoliikenne, joka tehdään suhteellisen kevyellä kalustolla, etupäässä pakettiautoilla ja nelivetomaastureilla. Lopullista käyttötarkoitusta varten tien rakennevahvuudeksi riittäisi normaaliolosuhteissa 20–60 cm. Rakentamisaikainen liikenne tarvitsee kuitenkin järeämmän mitoituksen, missä on huomioitava myös sateinen sää. Kalustolla on pehmeillä osuuksilla vaikeuksia pysyä ”kuivilla”. Ratalinjan kuivatuksen suunnitteluun toi haasteita maastomallin kapeus.
Kullasvaaran alueen suunnittelua ja toteuttamista vaikeutti se, että ratapihan liityntäraide on pitkällä matkalla huomattavasti alempana kuin pääraide. Tämä tuo haastetta lsekä iikennöidyn raiteen läheisyydessä tehtäviin suunnitelmaratkaisuihin että itse työmaa- ja työvaihejärjestelyihin.
Suunnittelijat
Suunnitteluun ovat osallistuneet Kouvolan toimistomme kaikki väylä- ja rakennesuunnittelijamme. Rakenne- ja geosuunnittelun tehtäviä olemme jakaneet Sito Espoon kanssa. Suuret kiitokset Siton aluetoimintamallille, jota edelleen kehitämme.
























































aluejohtaja