Kannusilta - Espoon 550-vuotisjuhlan rakennushanke
Espoon 550-vuotisjuhlan kunniaksi Kannusilta avattiin liikenteelle 1.7.2008. Silta sijaitsee Espoon tuomiokirkon sekä kaupungin hallinnollisen keskuksen välittömässä läheisyydessä, kohdassa, jossa Pappilantie ylittää Espoonjoen. Siltapaikka on vanha ja siinä on ollut aikojen saatossa useita siltoja.
Kannusilta, Espoon keskus
Tarina kertoo, että espoolainen kirkkokansa piilotti aikanaan viinakanisterinsa sillan alle mennessään sanaa kuulemaan. Näin saivat silta ja sen viereinen mäki nimensä.
Siltapaikan erityisluonteen ja Espoon 550-vuotisjuhlan kunniaksi paikalle haluttiin graniittinen kiviholvisilta, joka kestäisi seuraavan 550-vuotistaipaleen. Kiviholvisiltoja ei ole rakennettu Suomessa 1950-luvun jälkeen, joten sillan suunnittelun yhteydessä käytiin läpi arkistoissa olevia vanhoja suunnitelmia sekä kivirakenteiden mitoitusta koskevia julkaisuja.
Uutta tekniikkaa on käytetty sillan mittatarkassa toteutuksessa. Sillan jokaisesta kivestä, n. 700 kpl, tehtiin 3-ulotteisen mallinnuksen avulla mittakuva, jonka mukaan kivet sahattiin louhintapaikalla suunniteltuihin mittoihin ja tuotiin rakentamisjärjestyksessä työmaalle.













































apulaisosastopäällikkö