Espoon Kirkkosillanpuiston, jokivarren ja Tuomiokirkon ympäristöt
Espoon Kirkkosillanpuiston suunnittelu liittyi oleellisesti Espoon kaupungin ja Espoon seurakuntien 550-vuotisjuhlaan vuonna 2008. Kaupunki halusi ehostaa hallinnollisen keskustansa ilmettä panostamalla jokivarren maisemanhoitoon ja viheralueen sisäisen oleskelupuiston (Keskilaivanpuiston eli Ruusupuiston) perusparantamiseen.
Sito vastasi näiden puistosuunnitelmien lisäksi Kannusillan uuden kiviholvisillan ja sen ympäristön suunnittelusta, katusuunnittelusta sekä valaistussuunnittelusta. Suunnitteluprojektiin liittyi myös työmaavalvonta.
Kirkkosillanpuiston ja jokivarren maisemanhoitosuunnitelma
Maisemanhoitosuunnitelman lähtökohtana oli umpeenkasvaneen jokimaiseman avaaminen puustoa poistamalla ja arvokkaita näkymäakseleita korostaen. Jokivarren puustonhoitosuunnitelma käsitti hakkuu- ja hoitosuunnitelman laatimisen. Lisäksi suunniteltiin puistokäytävät ja käytävien valaistus. Suunnittelutehtävään liittyi myös puistoon tulevien ympäristötaideteosten sijoittaminen ja niiden tekniset ratkaisut yhdessä taiteilijoiden kanssa. Tällä hetkellä puistoon on sijoitettu kolme Pekka Kauhasen pronssiveistosta, joihin liittyy erikoisvalaistus.
Samanaikaisesti maisemanhoitosuunnitelman kanssa suunniteltiin Espoonjoen ylittävää uutta Kannusiltaa. Entinen silta korvattiin uudella graniittisella kiviholvisillalla.
Ruusupuiston perusparannus
Ruusupuisto eli Kirkkosillanpuiston Keskilaiva sijaitsee Espon keskuksen välittömässä läheisyydessä. Puiston alkuperäinen suunnittelija on maisema-arkkitehti Leena Iisakkila. Espoon kaupungin Tekninen keskus päätti parantaa vuosina 1987–88 rakennetun puiston kaupungin juhlavuoteen mennessä.
Suunnittelutyön lähtökohtana oli palauttaa puisto mahdollisimman lähelle alkuperäistä loistoa huomioiden alkuperäinen tilanjako ja sommitelma. Suunnittelutyön alkaessa puiston kokonaisuus näytti melko hoitamattomalta ja puiston materiaaleja oli vaihdettu vuosien aikana. Suunnittelu tehtiin vuorovaikutuksessa Iisakkilan kanssa.
Uudessa suunnitelmassa eräitä kasvilajeja vaihdettiin helppohoitoisempiin, samoin perennaryhmiä on yksinkertaistettu alkuperäisestä. Lisäksi monia pieniä yksityiskohtia parannettiin sekä hoidon että käytettävyyden kannalta. Ruusupuiston valaistus uusittiin samalla huomioiden koko Kirkkosillanpuiston ympäristön valaistus. Seinävalaisimet mukailevat tyyliltään alkuperäisiä valaisimia. Tavoitteena oli Ruusupuiston korostaminen rakennettuna puistona jokivarren maisemakokonaisuudessa.
























































osastopäällikkö