Tie- ja liikenne Avaa 15 » 15 projektia

Kaupunki Avaa 10 » 10 projektia

Ympäristö Avaa 15 » 15 projektia

Rata ja rakenne Avaa 7 » 7 projektia

Rakennuttaminen Avaa 5 » 5 projektia

Tietopalvelut Avaa 6 » 6 projektia

ARSKA -Rakennuspiirustukset kätevästi Internetistä

Remontoinnin ja rakentamisen keskellä rakennuspiirustusten hankkiminen on nyt Helsingissä helppoa. ARSKA on Siton toteuttama ja Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston ylläpitämä myyntipalvelu, josta voi etsiä ja hankkia helsinkiläisten talojen rakennuspiirustuksia.

Sähköiset palvelut eivät ole sidottuja kellonaikaan

ARSKA:n kehityksen taustalla on ollut ennen kaikkea toiminnan kokonaisvaltainen tehostaminen. Kävijämääriltään Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston piirustusarkisto on yksi Suomen vilkkaimpia, joten nykyaikaiselle palvelulle oli kysyntää. – Ennen ARSKA:n käyttöönottoa rakennusvalvonnan arkistossa on asioinut n. 17.000 asiakasta vuodessa ja heille on valmistettu ja myyty n. 80.000 piirustusjäljennöstä. Myynti on pääsääntöisesti tapahtunut tiskin yli henkilökohtaisena palveluna. Palvelu on sitonut kahdeksan työntekijän päivittäisen työpanoksen. Arkiston asiakaspalvelupiste on ollut avoinna yhtenä päivänä viikossa klo 10 - 16 ja neljänä muuna työpäivänä 10 - 14. Lisäksi asiakkaiden on joka päivä ollut mahdollista varata arkistosta aika henkilökohtaista käyntiä varten, kertoo kehitystyön taustoista Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston arkistoyksikön päällikkö Olli Turunen.

Yli 2,5 miljoonaa skannattua asiakirjaa

ARSKA-palvelun kautta saatavat piirustukset ovat skannattuja jäljennöksiä alkuperäisistä paperisista rakennuspiirustuksista, joita säilytetään Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan arkistossa tai Helsingin kaupunginarkistossa. ARSKA-palvelua päivitetään sitä mukaa, kun rakennusvalvontavirastoon tulee uusia arkistoitavia rakennuspiirustuksia. Palvelun kautta ei ole saatavilla julkisuuslain perusteella salassa pidettäviksi määriteltyjä, purettujen rakennusten eikä rauenneitten lupien piirustuksia. Vanhimmat palvelusta löytyvät piirustukset ovat 1800-luvulta. ARSKAN edellytyksenä on ollut arkiston piirustusten, yli 2,5 miljoonan yksittäisen asiakirjan skannaaminen sähköiseen muotoon ja pysyvän rakennustunnuksen antaminen (ratu). – Helsingin kaupunki on ensimmäisenä Suomessa antanut pysyvän rakennus- tunnuksen kaikille kaupungin rakennuksille ja sen käyttöönotolle ollaan nyt luomassa kansallista standardia, kertoo Turunen.

Palvelun taustalla Siton SpatialWeb teknologia

ARSKA-palvelun pohjana on käytetty aikaisemmin toiminutta, lähinnä kiinteistövälittäjille suunnattua piirustusten tilauspalvelua. Palvelua lähdettiin laajentamaan sähköisillä piirustuksilla ja kehittämään eteenpäin, koska palvelu haluttiin kaikille avoimeksi. Toimintoihin lisättiin myös verkkomaksaminen, palvelun käytettävyyttä parannettiin ja ulkoasuun tehtiin merkittäviä uudistuksia, jotta palvelu saatiin vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja käyttömukavuutta. ARSKA toteutettiin Siton Spatial- Web-teknologiaa käyttäen. Hankkeen yhteydessä SpatialWebin karttakäyttöliittymää laajennettiin tukemaan avointa OpenLayers-ratkaisua. Ratkaisu parantaa palvelun joustavuutta erityisesti julkisissa palveluissa, joissa käyttäjien sovellusympäristöt poikkeavat usein huomattavasti toisistaan.

Kaikille avoin palvelu

Helppokäyttöinen palvelu sijaitsee osoitteessa asiointi.hel.fi/arska. Piirustukset löytyvät karttapohjaisesta palvelusta helposti rakennuksen katuosoitteella, mutta haluamiaan piirustuksia voi hakea myös pysyvällä rakennusnumerolla, rakennusluvan tunnuksella tai tuotenumerolla. Valitut piirustukset maksetaan verkkopankkitunnuksia käyttäen ja maksamisen jälkeen kuvat ovat ladattavissa omalle koneelle tai lähetettävissä haluttuun sähköpostiosoitteeseen. Olli Turunen pitää tärkeänä, että ARSKA:n käyttöönoton myötä on pystytty merkittävästi vähentämään rakennusvalvonnan arkiston asiakaspalvelun kuormaa ja siirrytty myymään sähköisessä muodossa olevia piirustuksia 24/7 - palveluna sekä pystytty lopettamaan aikaisemman palvelun edellyttämä käteisrahan hallinnointi. ARSKA on merkittävä askel eteenpäin sähköisen asioinnin palveluissa sekä Helsingin kaupungin että Siton kannalta. Sähköinen asiointi, maksaminen ja näihin oleellisena osana liittyvä käyttäjien luotettava tunnistaminen on teknologiaa, jonka hallitseminen on sähköisten palveluiden yleistyessä entistä tärkeämpää. – Yli 10 vuoden työ rakennusvalvonnassa saavutti merkittävän etapin ARSKA-palvelun käyttöönoton myötä. Laajaa valmistelutyötä on ollut tekemässä rakennusvalvonnasta paljon ihmisiä pääasiassa arkisto- ja tietotekniikkayksiköstä. On kuitenkin annettava kiitosta myös muille osapuolille merkittävästä panoksesta, kuten kiinteistöviraston kaupunkimittausosastolle ja mukana olleille toimittajaosapuolille, Planix Oy:lle ja erityisesti Sitolle, kokoaa loppuun Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston tietotekniikkapäällikkö Jarmo Karvinen.

Lue lisää SITON sähköisen asioinnin ratkaisuista

Tutustu Helsingin kaupungin ARSKA:n

 
Sito-yhtiöt, Tuulikuja 2, 02100 Espoo, FINLAND
Tulosta
fi en sv Valitse kieli