Penttilän saha-alueen kunnostaminen, Joensuu
Joensuun kaupunki osti tammikuussa 2008 noin 40 ha:n saha-alueen Pielisjoen rannalta, aivan kaupungin keskusta-alueen tuntumasta. Tällä Penttilän vanhalla saha-alueella on ollut teollista toimintaa noin sadan vuoden ajan. Sen seurauksena maaperässä on niin paljon haitta-aineita, että aluetta ei voi ottaa asuntokäyttöön ennen kuin maaperä on kunnostettu.
Penttilän saha-alue,Joensuu
Sito toimii Penttilänrannan pilaantuneen maaperän kunnostuksen projektinjohtokonsulttina. Projektinjohtokonsultin pääasialliset tehtävät ovat hankintojen valmistelu ja kilpailuttaminen, päätösesitysten tekeminen hankinnoista kaupungille, suunnittelun ja urakkasuoritusten ohjaus ja valvonnan hankkiminen.
Ensimmäisessä vaiheessa Penttilänrannan alue kunnostetaan asuinkäyttöön soveltuvaksi. Saha-alueelta poistetaan pilaantuneet maa-ainekset, tukkiallas kunnostetaan ruoppaamalla ja vanha kaatopaikka suljetaan pintarakenteella sekä pystyseinän avulla.
Penttilänrannasta rakennetaan haluttu, kaupunkimainen, jokimaisemaa hyödyntävä ja historiastaan ylpeä asuin- ja työpaikka-alue. Arkkitehtikilpailun jälkeen laaditun kaavarungon mukaan alueelle tulisi rakennusoikeutta noin 175000 k-m2.
































toimialajohtaja