Sähköisen asioinnin SITO-ratkaisut

Internet-selaimella käytettäviä asiointipalveluja kutsutaan sähköiseksi asioinniksi. Nämä palvelut kannattaa helposti ja vaivattomasti viedä suoraan käyttäjän työpöydälle. Tällainen nopea ja kätevä asiointi voi olla yksisuuntaista, esim. tiedottamiseen perustuvaa. Tai sitten se voi olla vuorovaikutteista, jossa tietojen havainnollisen selailun lisäksi käyttäjä voi antaa palautetta (esim. käynnistää hakemusprosesseja).

Sähköisen asioinnin voit valita joko käyttöpalveluna tai omaan ympäristöösi istutettuna. Kaikkein hienointa on, että ratkaisumme johtavat toiminnan tehostumiseen, sillä tiedot tulevat havainnollisten karttakäyttöliittymien kautta suoraan tarvitsijoilleen.

SITO-ratkaisujen edut ovat monet: sähköinen asiointi tehostaa mm. hakemus- ja lupamenettelyitä, kun yhteydenpito eri toimijoiden välillä nopeutuu. Samalla riippuvuus asiakaspalvelupisteistä vähenee. Lisäksi syntyy täysin uudenlaisia, rahanarvoisia tilastointimahdollisuuksia. Kaiken kaikkiaan sähköinen asiointi tekee päätöksenteon läpinäkyvämmäksi ja lisää vuorovaikutusta. Näin myös sitoutat asiakkaasi!

Arska

Arska on sähköisten dokumenttien haku- ja myyntipalvelu. Ratkaisulla on toteutettu merkittäviä asiointipalveluita mm. rakennusvalvonnan tarpeisiin.

Areena

Areenan avulla kerätään Internetin kautta yleisöpalautetta erilaisista hankkeista.

Puntari

Puntari on ratkaisu, jonka avulla kerätään tilastoitavia tietoja ulkoisista lähteistä (organisaatiot, kansalaiset) sekä raportoidaan tieto jalostetussa muodossa (kartta, diagrammit, taulukot) päätöksentekijöiden jokapäiväiseen käyttöön.

Palaa Tietopalvelun pääsivulle
 

 

 

Palvelutarjonta lyhyesti

  • Vie asiakaspalvelusi suoraan verkkoon!

Lisätietoja antaa

Juha Pesonenpalvelupäällikkö
Juha
Pesonen
020 747 6655
etunimi.sukunimi@sito.fi

Sito-yhtiöt, Tuulikuja 2, 02100 Espoo, FINLAND
Tulosta
fi en sv Valitse kieli