Moottoritien suunnittelu Raision ja Nousiaisen välillä valtatiellä 8 alkanut
Siton Oy:n ja Pöyry Infran Oy:n muodostama konsulttiryhmä on aloittanut Tiehallinnon Turun tiepiirin toimeksiannosta tiesuunnitelman laatimisen valtatien 8 rakentamiseksi moottoritieksi välillä Raisio-Nousiainen.
Havainnekuva Maskun kalustetalon kohdalta valtatieltä 8
Suunnittelun lähtökohtana ovat Raision ja Nousiaisen välille vuonna 2006 valmistunut yleissuunnitelma ja sen hyväksymispäätökset. Tiesuunnitelma-alue rajautuu etelässä Marjamäen eritasoliittymään ja pohjoisessa Mietoistentiehen (mt 1914). Moottoritie suunnitellaan nykyisen valtatien länsipuolelle Marjamäen eritasoliittymän pohjoispuolelta Humikkalan Kalustetaloille saakka ja nykyisen valtatien maastokäytävään siitä pohjoiseen. Valtatielle suunnitellaan kolme eritasoliittymää: Humikkalan, Maskun kirkonkylän ja Nummen (Nousiaisten) kohdalle. Nykyinen valtatie 8 Ruskontieltä etelään jää rinnakkaistieksi. Humikkalan eritasoliittymän kautta rakennetaan uusi tieyhteys nykyiseltä valtatieltä Maskuntielle (Piuhan maantie, mt 12259). Suunnitellun moottoritien pituus on noin 12 kilometriä. Moottoritiejärjestelyt edellyttävät alemman tieverkon ja rinnakkaistieverkon järjestelyjä sekä ympäristön suojelun toimenpiteitä.
Tilaaja: Tiehallinto, Turun tiepiiri
Työ käynnistyminen: 05/2009
Työn valmistuminen: 02/2010, mahd. optiokohteet 04/2010
Tulevat tapahtumat
Ruoppaus-
seminaari »
Tervetuloa Ruoppausseminaariin, jossa käsitellään vesistöjen kunnostusta käytännön tekemisen kannalta.
Tilaisuus on tarkoitettu asiantuntijoille, tilaajille, viranomaisille ja muille alan toimijoille.
Lue lisää »
Tiepäivä 2012 »
Tervetuloa viettämään Tiepäivää torstaina 15.3.2012 klo 13.00 alkaen Sito-taloon Espooseen (Tietäjäntie 14).
Lue lisää »
Avoimet työpaikat
Katu- ja kunnallitekniikan suunnittelija »
Siton kaupunkitekniikkaosastolla työskentelee 20 kunnallistekniikan ammattilaista. Haemme joukkoomme kaupunkiteknisestä suunnittelusta kiinnostunutta katu- ja kunnallistekniikan suunnittelijaa. Lue lisää »
Kuntatekniikan johtamiskonsultti »Maanalaisten tilojen rakennesuunnittelija »
Silta- ja rakennesuunnittelija »