25.9.2009 - Töitä nuorille
Sito edistää nuorten työllistymistä väyläsektorilla
Ratahallintokeskus, Tiehallinto ja Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto Skol ry ovat solmineet yhteistoimintasopimuksen nuorten ammattilaisten työllistämiseksi.
Liikenne- ja viestintäministeriö on tukenut hanketta ja sopimus allekirjoitettiin 18.9.2009 eduskunnassa liikenneministeri Anu Vehviläisen läsnäollessa. Sito on ollut aloitteellinen sopimuksen teossa ja on osallistunut aktiivisesti sen valmisteluun.
Viime vuodet ovat olleet infra-alalla positiivista aikaa. Liikennepoliittinen selonteko on tuonut kauan toivottua ennakoitavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Alalle on muodostunut myönteisen kehityksen ilmapiiri. Alan houkuttelevuus on parantunut ja opiskelijamäärät ovat olleet kasvussa. Opiskelijat ovat työllistyneet erittäin hyvin.
Taloudellisen taantuman myötä huoli nuorten työllistymisestä ja samalla alan osaamisen turvaamisesta tulevina vuosina on lisääntynyt. Edellistä, 1990-luvun lamaa seurasi pitkä epävarmuus. Laman takia menetettiin vähintään yksi, jollei kaksikin opiskelijasukupolvea. Viime vuosina alaa onkin leimannut voimakas henkilöstöpula, joka tulee seuraavien 5-10 vuoden aikana vielä huomattavasti pahenemaan suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle.
Alalle on tarjolla motivoituneita nuoria osaajia, mutta nyt on vaara, että ala menettää heidät. Koko infra-alan etu on, että alan työllisyys ja erityisesti opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden työmahdollisuudet turvataan lama-aikanakin. On ennakoitavissa, että heikentyvän julkisen talouden myötä ennen kaikkea vuodet 2010 ja 2011 tulevat olemaan infra-alan suunnittelijoiden työllistymisen kannalta erityisen kriittisiä.
Valtioneuvosto on suunnannut elvytysrahaa rakennusalalle. Toimenpiteet kohdistuvat kuitenkin pitkälti rakentamiseen. Tehty elvytys tuo työtä vain osalle suunnittelijoista, joista pääosa on pitkään ammatissa olleita. Päätetyt toimet eivät kohdistu lainkaan esimerkiksi teiden ja ratojen esi- ja yleissuunnitteluun, liikennejärjestelmäsuunnitteluun, selvitystehtäviin tai tutkimus- ja kehitystehtäviin. Nuoret ammattilaiset työllistyvät avustajina nimenomaan tämän tyyppisissä tehtävissä.
Koko infra-alan kannalta olisi erittäin tärkeää, että suunnitteluun osoitetaan elvytysrahaa, jolla turvataan nuorten työllistyminen vuosina 2010-2011.
Allekirjoitettuun sopimukseen perustuen osapuolet perustavat yhteisen työryhmän, joka valmistelee kilpailutuksen hankintamenettelyt nuorten ammattilaisten työllistämiseksi. Sito tulee edelleen osallistumaan aktiivisesti työryhmän työskentelyyn ja soveltuvien kriteerien kehittämiseen.
Tulevat tapahtumat
Ilmoittaudu maisemasuunnittelupäivään »
Tervetuloa viettämään Siton maisemasuunnittelupäivää 30.9.2010 klo 13.00 alkaen
Lue lisää »
Paikkatietomarkkinat 2010
»
Sito on perinteisesti mukana Paikkatietomarkkinoilla.
Lue lisää »
Avoimet työpaikat
WEB-sovelluskehityksen projektipäällikkö »
Haemme Ohjelmistot-yksikköön Espooseen projektipäällikköä ketterään WEB-sovelluskehitykseen. Lue lisää »
Web-sovelluskehittäjä »