5.2.2008

Sito isännöi Botnian jätehuoltoa

Sito isännöi seuraavat 5 vuotta Botnia konsernin jätehuoltoa. Isännöinti koskee Kaskisissa, Kemissä, Äänekoskella ja Joutsenossa sijaitsevia sellutehtaita. Sellu on tärkein paperinvalmistuksen raaka-aine. Sitä valmistetaan eri puulaaduista - havu- ja lehtipuista, aina tarpeen mukaan. Raaka-aineena käytetään pääosin suomalaista puuta, mutta myös Venäjältä ja Baltiasta tuotetaan raaka-ainetta. Puun tarve on vuosittain yli 11 miljoonaa k-m3 ja siitä valmistuu noin 2 miljoonaa tonnia sellua. Valmistuksen aikana syntyy noin 80 miljoonaa m3 jätevesiä sekä noin 50 000 tonnia kuivajätteitä.

Kaikilla tehtailla on ollut oma kaatopaikka. Näiden ns. vanhojen kaatopaikkojen käyttö lopetettiin 1.11.2007, koska ne eivät täyttäneet EU-direktiivin tiiveysvaatimuksia. Tästä syystä konsernilla on ollut mittava tehtävä hakea uudet ympäristöluvat, rakentaa uudet kaatopaikat ja ryhtyä toimimaan uudella tavalla, uusissa puitteissa.  Sito on ollut mukana koko elinkaaren ajan eli ympäristölupavaiheessa (2004-2007), rakentaminen (2007) ja nyt alkavassa käyttövaiheessa (2007-).

Siton tehtävänä on huolehtia jätevirroista siten, että ne loppusijoitetaan turvallisesti tehtaan omalle kaatopaikalle tai toki mieluummin hyötykäytetään materiaalina tai energiana. Tehtävämme koostuu päivittäisestä työn ohjaamisesta eli jätteiden kuormaus, kuljetus ja sijoitus kaatopaikoilla oikeisiin osoitteisiin. Vastaamme myös ympäristön seurantaohjelmista, kaatopaikkakelpoisuustestauksista ja muista lupaehtojen määräysten mukaisista tehtävistä. Jätejakeiden tuotteistaminen eli hyötykäytön tehostaminen on tavoitteista tärkeimpiä.  

Isännöinti alkoi käytännössä syksyllä 2007 ja jo nyt olemme tunnistaneet muutamia kiinteitä jätejakeita, jotka on voitu ohjata hyötykäyttöön kaatopaikkasijoituksen kannalta.

Yhtenä merkittävänä ja haasteellisena "ylimääräisenä" tehtäväkenttänä on myös lietteiden ja nestemäisten jätteiden käsittelyn ratkaiseminen. Kemin ja Kaskisten tehtaille olemme perustaneet lieteasemat ja Joutsenossa aloitamme kesällä altaan tyhjennyksen. Lietteiden osalta olemme luoneet menetelmät ilman aikaisempaa mallia.

Botnian kuuluisin ja näkyvin investointihanke on toki ollut Uruguain sellutehdas, joka viimein käynnistyi vuoden 2007 lopulla. Tehtaan tuotanto tullee olemaan noin miljoona tonnia valkaistua eukalyptussellua vuodessa. Halukkaita 2 viikon mittaiselle "isännöinti"-vierailuille on ilmaantunut useita.

Lisätietoja: Anton Palolahti, 020 747 6671

Tulevat tapahtumat

Ruoppauseminaari »

Tervetuloa Ruoppausseminaariin, jossa käsitellään vesistöjen kunnostusta käytännön tekemisen kannalta. Tilaisuus on tarkoitettu asiantuntijoille, tilaajille, viranomaisille ja muille alan toimijoille.
Lue lisää »

Tiepäivä 2012 »

Tervetuloa viettämään Tiepäivää torstaina 15.3.2012 klo 13.00 alkaen Sito-taloon Espooseen (Tietäjäntie 14).
Lue lisää »

Avoimet työpaikat

Maanalaisten tilojen rakennesuunnittelija »

Haemme Espooseen rakennesuunnittelijaa maanalaisiin tiloihin ja tunneleihin liittyvien betoni- ja teräsrakenteiden suunnitteluun. Monipuolinen tehtäväkenttä kattaa erilaiset maanalaiset ja kalliorakennushankkeet liikennetunneleista kaupunkikeskustojen yleisötiloihin. Toimenkuvaan kuuluu myös muiden infrarakenteiden kuten esim. tukimuurien, rantamuurien, portaiden ja katosten suunnittelua. Lue lisää »

Kuntatekniikan johtamiskonsultti »
Silta- ja rakennesuunnittelija »
Vesihuollon osaaja »
Sito-yhtiöt, Tietäjäntie 14, 02130 Espoo, FINLAND
Tulosta
fi en sv Valitse kieli